Mitä ottaa huomioon kissan ikääntyessä?
Jokainen kissa ikääntyy hieman yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat monet asiat kuten esimerkiksi genetiikka ja ravinto.
Ikääntymisestä puhuttaessa täytyy aina ihan ensimmäisenä muistaa, että itse vanhuus ei ole sairaus. Kissan ikääntyessä kuitenkin monien sairauksien todennäköisyys kasvaa. Tämän vuoksi (lähteistä riippuen), kissoille ikävuosina 11-14 terveystarkastuksia suositellaan 1-2 krt vuodessa ja yli 14-vuotiaille kissoille terveystarkastukset olisivat suotavia 2 krt vuodessa.
Säännöllisten terveystarkastusten idea on, että huomaisimme mahdolliset terveydentilan muutokset ajoissa. Monia sairauksia voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa, kunhan ne diagnosoidaan ajoissa.
Vanhankin kissan suuta tulee hoitaa asianmukaisesti ja kipeät hampaat tulee poistattaa eläinlääkärissä. Tulehtunut suu on paitsi äärettömän kipeä kissalle, siinä piilee myös riski, että tulehdus leviää yhdestä hampaasta esimerkiksi viereisiin hampaisiin, leukaluuhun tai jopa verenkierron kautta esimerkiksi sydämeen. Hoitamaton suu voi jopa altistaa munuaisvialle.
Hammashoitoon tulisi aina kuulua myös suun röntgenkuvaus, jotta nähdään mikä on suun todellinen kunto. Hampaiden ja suun ongelmat ovat valitettavan yleisiä. Esimerkiksi parodontiittia voi olla jopa 95 % kissoista.
Kun kissa vanhenee, sen suoliston mikrobisto luontaisesti vähenee, sekä muuttuu. Nämä muutokset mikrobistossa voivat esimerkiksi aiheuttaa sen, että lihakset kasvavat hitaammin takaisin (esimerkiksi sairastelun jälkeen).
Seniori kissan suolisto ei myöskään enää pysty imeyttämään ravintoa yhtä tehokkaasti, kuin nuorempana.
Mikäli seniori kissalle aletaan syöttämään matala energistä tai vähäproteiinista ravintoa, ja lisäksi kissan liikkuminen on vähentynyt (esimerkiksi hoitamattoman kivun takia), voi tämä aiheuttaa yhdessä lihaskatokierteen.
Vanhan kissan kuuluisi olla edelleen kiinnostunut ympäristöstään, sekä muutenkin aktiivinen toimija. Valitettavan usein nähdään normaalina se, että vanha kissa liikkuu hyvin kankeasti tai saattaa jopa lopettaa kokonaan hyppimisen. Saattaa myös olla, että vanha kissa lopettaa jopa laatikolla käymisen, koska sinne on niin vaikeaa ja kivuliasta mennä.
Nivelrikko on kissojen yleisin liikunta- ja tukielinsairaus. Tutkimuksissa on havaittu, että noin 60% yli 6-vuotiasta kissoista sairastaa jo nivelrikkoa. Yli 12- vuotiaista kissoista on arvioitu, että jopa yli 90% kissoista kärsisi siitä. Nivelrikko onkin todella alidiagnosoitu ja hoidettu vaiva ikääntyvillä kissoilla.
Kannattaakin pyrkiä kiinnittämään huomiota pieniinkin käytösmuutoksiin. Näitä voivat olla muutokset
leikkimisessä, kiipeilemisessä, hyppäämisessä tai laskeutumisessa, sosiaalisuudessa,hiekkalaatikko käyttäytymisessä tai peseytymisessä.
Ikääntyvän kissan vähentynyt aktiivisuus ja liikkuvuus usein kertovat kivusta, kuten nivelrikosta. Kissoilta löytyy myös esimerkiksi spondyloosia.
Suun- ja hampaiden sairaudet ovat valitettavan yleisiä kaiken ikäisillä kissoilla, myös siis vanhoilla kissoilla. Ikä ei saa koskaan olla este hammashoidolle ja kipeät hampaat tulee hoitaa aina.
Munuaisten vajaatoiminta on hyvin yleistä kissoilla ja se onkin yleisin kuolinsyy geriatrisilla (yli 15-vuotias) kissoilla.
Kilpirauhasen liikatoiminnan ja myös kasvainten riski nousee iän kasvaessa. Ikään liittyvät muutokset voivat olla myös hermostollisia (dementia), sekä aistielimissä tapahtuvia. Aistielimissä tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa esimerkiksi haju- ja makuaistiin. Tämä voi osaltaan myös vaikuttaa ruuan
valikoimiseen, kun kissa ei enää pysty haistamaan ruokaansa.
Vanha kissa voi menettää massaansa hyvinkin nopeasti ja sen takaisin saaminen voi olla haasteellisempaa, kuin nuorempana. Tämän takia olisikin äärettömän tärkeää, että ikääntyvä kissa syö mielellään ja tarpeeksi.
Vanhoilla kissoilla haju-ja makureseptorien toiminta heikkenee, joka voi aiheuttaa haasteita ruuan maittavuudessa.
Toisin kuin usein väitetään, kissan ikääntyminen ei vähennä energiantarvetta, vaan lisää sitä. Ylläpitoenergian tarve lähtee nousuun kissoilla 10-12 ikävuoden tienoilla.
Osa sairauksista, kuten syöpä, nostaa myös kissan energiantarvetta. Ikääntyvää kissaa kannattaa ehdottomasti säännöllisesti punnita, jotta nähdään miten kissan paino muuttuu ja käyttää säännöllisin väliajoin eläinlääkärissä terveystarkastuksissa.
